Olen ollut kai koko ikäni koukussa. Jossakin sellaisessa. Sokerikoukussa. Nikotiinikoukussa. Läheiskoukussa. Surullista on, että jostain koukusta pyristely on ollu aina osa elämääni. Valitessani ketogeenisen elämäntavan, oli minun tehtävä elintavoissani suuri inventaario. Mitä haluan säilyttää ja mistä haluan eroon. Oli tehtävä päätöksiä ja asetettava itselleni uusia tavoitteita ja rutiineja. Omien totuttujen elintapojen tarkastelu sekä syiden pohdiskelu oli erittäin oleellista. Olin vuosien ajan hankkinut itselleni epäterveitä rutiineja, joilla yritin tasapainottaa itseäni. Olin rutinoitunut mm perjantaiseen mässyilyyn. Työviikon selätettyäni kiiruhdin hakemaan kaupasta jotain hyvää; sipsejä, karkkia, suklaata. Lisäksi oli valmistettava jotain hyvää ja nopeaa ruokaa kuten pitsaa tai tortilloja. Herkkujen määrä kasvoi kuukausi kuukaudelta. Palkitsin ja hemmottelin itseäni syömällä sokeria. Ja sokeria syömällä teki lisää mieli sokeria eikä lopulta enää mikään riittänyt. Ulkoinen olemu
Pitääkö se olla jo? Joulumieli? Marraskuussa? Aloin olla jo huolissaan, kun joulumieleni on ollut tipotiessään. Joulu on alkanut varkain hivuttautua talvivalojen, mainosten, musiikin ja koristeiden muodossa. Tuntuu, että vuosi vuodelta joulunodotusaika alkaa yhä aikaisemmin ja olen aina jotenkin myöhässä. En syty joululle ajoissa. Että sen vuoksi meille ei tulekaan kunnollinen joulu, kun en ole riittävän varhain mukana jouluvalmisteluissa. Pieni paniikki yrittää ottaa otetta minusta. Suorittamista. Sitäkö se joulu taas on? Vuodesta toiseen yhä kiihtyvällä vauhdilla. Mutta tänä vuonna yritän karkottaa jouluisen stressaamisen. Yritän tehdä vain asioita, mistä tulee hyvä mieli. Muiden osalta muutan asennettani. Tarvitsemmeko kaikkea oikeasti? En osta kotiin yhtään uutta jouluhärpäkettä, vaan tyydyn vanhoihin ja olemassaoleviin. En tee tästä joulusta materiaalijoulua. Olisiko se osaltani eräänlainen ekoteko? Ruoankaan kanssa en aio liioitella, vaan pyrin yksinkertaisuuteen. Yksinkertai